Koripalloliitto tarjoaa apua seuroille – sarjamaksuja jaksotetaan

Suomen Koripalloliiton hallitus on päättänyt kaikkien tulevan pelikauden sarjamaksujen jaksottamisesta helpottaakseen seurojen tilannetta koronapandemian keskellä.
Sarjamaksut jaksotetaan siten, että ensimmäinen erä koostuu 25%:n osuudesta ja myöhemmin laskutettava toinen erä 75%:n osuudesta. Jaksotuksen aikataulu tiedotetaan sarja- tai aluekohtaisesti. Tämän, toiminnan laajuuden mukaan seuroihin kohdistuvan, määräaikaisen rahoitustoimenpiteen kokonaisarvo on noin 415.000 euroa.
Jo aiemmin Koripalloliiton hallitus päätti jäädyttää seuroihin kohdistuvat maksut nykyiselle tasolle korotuspaineista riippumatta.
Koronakriisistä johtuen Koripalloliitto on myös antanut tänä vuonna sarjalisenssikäsittelyssä pääsarjaseuroille aikaa 15.8. asti suorittaa avoimet velvoitteet verottajalle, vakuutusyhtiölle ammattiurheilijaturvan osalta sekä joukkueen jäsenille. Muilta osin sarjalisenssiehdot tulee olla täytettynä toukokuun loppuun mennessä. Sarjalisenssit aikuisten huippu- ja kilpakoripallosarjoihin pelikaudelle 2020-21 myönnetään kesäkuun 16. päivänä.
Parhaillaan seuroilla on mahdollisuus hakea tukea koronapandemian aiheuttamien haittojen lieventämiseksi. Tuki on osa Suomen eduskunnan hyväksymää talouden lisäarvioita, johon lukeutui 19,6 miljoonan tukipaketti suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle. Koripalloliitto rohkaisee kaikkia seuroja hakemaan valtion tukea taloudellisiin menetyksiinsä. Hakuaika päättyy 14.5.
Lähde: Basket.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hävisivät Italialle – voittivat silti lohkonsa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Miesten universiadileiritys käyntiin tiiviillä tahdilla
- Suomen alle 16-vuotiaiden koripallomaajoukkueet valmiina PM-kisoihin
- Olivier Nkamhoua jatkaa uraansa Italian pääsarjassa
- Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München nousi takaa-ajajasta Saksan mestariksi