Keskushyökkääjä Gerald Lee Junior: ”Olen odottanut tätä turnausta jo pitkään”
Kuva: Juha Tamminen
Torstai-iltana kahdeksalta päättyy monen Susijengi-pelaajan ohella myös Gerald Lee Juniorin pitkä odotus. Suomen koripallomaajoukkuee aloittaa taistelun EM-kisoissa ja ensimmäinen haaste ei voisi juuri olla kovempi. Vastassa on alkulohkon ennakkosuosikki Ranska. Leen luotto omiin on kuitenkin kova.
– Ranska on iso ja atleettinen joukkue. Olemme kuitenkin pärjänneet heitä vastaan ihan hyvin. Ehkä pelitapamme sopii heitä vastaan, Lee sanoi MTV Sportin haastattelussa.
Suomi ja Ranska kohtasivat viimeksi EM-kisoissa 2015, jolloin Ranska väänsi tiukkojen vaiheiden jälkeen voiton itselleen. Ranskan joukkue on muuttunut, mutta korvaavat pelaajat ovat ottaneet paikkansa vakuuttavasti.
Ranska on Leelle tuttu maa. Mies kävi pelaamassa taannoin myös Le Mansissa, mutta ei kokenut pelikulttuuria omakseen.
– Vaikka jalkapallo on varmasti Ranskassa isoin juttu, koristakin fanitetaan todella paljon. Sellaiset 5000-10000 katsojaa vetävää hallit olivat yleensä täynnä. En kuitenkaan sopeutunut sinne erityisen hyvin. Tarvitsen organisoidumpaa peliä.
Mennyttä maajoukkuekesää analysoitaessa Lee löytää selvän kehityskohteen Susijengin pelistä.
– On ollut astetta heikompi maajoukkuekesä voittojen osalta. Olemme testanneet erilaisia juttuja ja pystymme parantamaan. Lähinnä puolustuksessa täytyy parantaa. Olemme antaneet vastustajille aivan liikaa pisteitä. Kommunikaatiota ja kaverin auttamista ei ehkä ole tapahtunut niin hyvin kuin aiemmin.
Lähde: MTV Sport
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen MU16-joukkue nimetty kansainväliseen kutsuturnaukseen Unkarissa
- Elsa Lemmilä tehtaili yliopistouransa kärkilukemia
- Sara Bejedi oli jälleen vaikeasti pideltävä
- Awak Kuier hurjasteli Euroliigassa
- Alle 15-vuotiaat valittu maajoukkueleireille
- Lauri Markkanen yhä sivussa – Utah Jazzille murskatappio
- Lauri Markkanen sairaana – Utah Jazz hävisi
- Elsa Lemmilä keräsi levypalloja NCAA:ssa
- Alexander Madsen avitti Karditsan jatkoon Mestarien liigassa
- Lauri Markkanen kruunattiin jälleen vuoden koripalloilijaksi