Kesä on Susijengissä myös kartoittamisen aikaa

Maajoukkuekesän jälkeen Susijengin ohjelma jatkuu 25.11.-3.12. pelattavalla ensimmäisellä EM-karsintaikkunalla.
Kesä antaa Susijengin valmennusjohdolle mahdollisuuden kartoittaa ja ennakoida Susijengin EM-karsintarotaatioon mahdollisesti nousevia pelaajia. Mielenkiintoisia nimiä ensi syksyä ajatellen ovat mm. Kouvoissa uransa parhaan kauden pelannut Tuomas Hirvonen, Helsinki Seagullsin rotaatioon murtautunut Ricky Waxlax sekä Yhdysvaltain vuosiensa jälkeen Eurooppaan palaavat Shawn Hopkins, Edon Maxhuni ja Henri Ventoniemi.
– Kaikkien edellä mainittujen pelaajien viimeisestä juniorimaaottelusta on ehtinyt vierähtää hetki ja he ovat sittemmin saaneet kallisarvoista pääomaa joukkueidensa avainpelaajina. Maajoukkueleiri antaa heille hyvän tilaisuuden mitata tasoaan pitkäaikaisia Susijengi-pelaajia vastaan, päävalmentaja Henrik Dettmann arvioi Koripalloliiton sivuilla.
Vuosien 2019-21 EM-karsintalohkot arvotaan 22.7. ja EM-karsinnat pelataan 25.11. alkaen neljässä karsintaikkunassa neljän joukkueen lohkoissa. Jokaisen lohkon kolme parasta joukkuetta etenee EM-kisoihin.
Tulevien EM-kisojen isännät julkistetaan heinäkuussa ja kisat pelataan 17.-29. elokuuta 2021.
Lähde: Basket.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hävisivät Italialle – voittivat silti lohkonsa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Miesten universiadileiritys käyntiin tiiviillä tahdilla
- Suomen alle 16-vuotiaiden koripallomaajoukkueet valmiina PM-kisoihin
- Olivier Nkamhoua jatkaa uraansa Italian pääsarjassa
- Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München nousi takaa-ajajasta Saksan mestariksi