Kataja otti vahvan otteen mestaruudesta

Joensuun Kataja otti kolmannen kiinnityksen Korisliigan mestaruuteen sunnuntaina Mehtimäen Jäähallissa. Finaalisarjan neljäs ottelu alkoi Salon Vilppaan komennossa, mutta Katajan rutiinitaso puski läpi ottelun edetessä ja isännät selvittivät tiensä lopulta vakuuttavaan 96-90 (45-43) –kotivoittoon. Kataja johtaa finaalisarjaa otteluvoitoin 3-1.
Sunnuntai-illan neljäs finaaliottelu jatkoi lauantain kolmannen kamppailun näyttämällä tiellä, Vilppaan viedessä Mehtimäen Jäähallin 3064 katsojan edessä ottelun avausjakson nimiinsä seitsemän pisteen marginaalilla. Kataja kuitenkin terävöitti otteitaan jo toisella jaksolla ja puoliajalle siirryttiin isäntien 45-43 –johdossa.
Kataja avasi toisen puoliajan 8-0 –pisteputkella ja nousi nopeassa tahdissa jo kymmenen pisteen karkumatkalle. Kauden aikana lukuisia kertoja tappioasemasta peliin mukaan noussut Vilpas vastasi kuitenkin välittömästi omalla 8-0 –pisteputkellaan, nousten vajaassa kahdessa minuutissa jälleen kahden pisteen päähän isännistä.
Ottelun koko toisen puoliajan kuva tästä eteenpäin oli seuraava: Kataja nykäisi jo ratkaisevalta näyttävää eroa, kunnes Vilpas hinasi itsensä jälleen iskuetäisyydelle. Päätösjakson lopulla Katajan yhdeksän pisteen karkumatkalle passittanut Jarekious Bradleyn kahden pisteen hyppyheitto nousi ratkaisevaksi onnistumiseksi ottelun voittotaistelun kannalta.
Desmond Williamsin kaksi perättäistä onnistumista nostivat Vilppaan vielä neljän pisteen päähän kotijoukkueesta, Mikko Koiviston kolmosen saavuttaessa saman tuloksen viitisentoista sekuntia ennen päätössummeria. Lopulta Katajan kylmähermoinen vapaaheittäminen piti Vilppaan kiriaikeet kurissa ja varmisti isännille 96-90 –kotivoiton.
– Kova peli, paljon pinnoja ja aika kovia koreja. Väsymyksestä huolimatta oli aika iloista korista tänään, toteaa Katajan hyökkäyksen kapellimestari Teemu Rannikko Koripalloliiton sivuilla.
– Vilpas tuli paremmin matsiin kuin me, teki kovia koreja ja pääsi päälle alussa. Puoliaikaan mennessä päästiin johtoon ja tokalla puoliajalla hallittiin, mutta ei saatu ratkaistua ottelua kunnolla missään vaiheessa.
Rannikko toimi Katajan sankarina sunnuntaina, nakuttaen 29 pistettä (3p 5/10) ja jakaen 10 koriin johtanutta syöttöä. Rannikon tutkapari palloskriineissä, sentteri Kervin Bristol, louhi 13 pistettä ja 9 levypalloa, joista peräti 7 hyökkäyspäässä. Kaksinumeroisille pistelukemille itsensä heittivät myös sähäkkä Daniel Mullings (14/9), Rion Brown (13/5/4 syöttöä) sekä Bradley (17/3).
Vilpasta voittotaistelussa mukana pitänyt takamies Juwan Staten kirjautti sunnuntain tilastorivikseen 22 pistettä, 4 levypalloa ja 7 koriin johtanutta syöttöä. Statenin takana vahvoja otteita esittivät sisäpelaaja Al’lonzo Coleman (18/4/4 syöttöä/5 torjuntaa), laituri Williams (14/5/3 syöttöä) sekä Okko Järvi (11/4).
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi
- Suomalaisten joukkueilla vaihtelevia tunnelmia Euroopan sarjoissa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Kaksi Suomi-koriksen konkaria sai vihdoin kruunun uralleen