Kapteeni Huff vaikeasta ottelusta: ”Kaikki asiat varmasti vaikuttavat”

Suomi voitti Islannin alkulohkon päätöskamppailussa hikisesti 83-79. Susijengin kapteeni Shawn Huff ei osannut tarkalleen kertoa miksi Islanti-ottelusta lopulta muodostui Suomelle niin vaikea.
– Kaikki asiat varmasti vaikuttavat. Tiesimme ennen peliä, että Italia on tulossa vastaan eikä pelillä ole sillä tavalla merkitystä. Siihen sitten lisätään se, että Islanti on vaarallinen joukkue ja ehkä vähän väsyneet jalat, kun olemme pelanneet kapealla rotaatiolla, kun jätkiä on ollut sivussa. Kyllä Islanti osoitti vaarallisuutensa ja miksi he ovat kisoissa. Se on hyvä joukkue ja he taistelivat loppuun saakka. Onneksi meillä riitti sydäntä taistella loppuun saakka, Huff mietti SuomiKoris.comin mukaan.
Illan kenties vaikuttavin hetki nähtiin ottelun jälkeen, kun Suomi kapteeninsa johdolla kiitti fanejaan pitkään kiertämällä ympäri kenttää. Huff myönsi ottelun jälkeen tunteiden olleen pinnassa.
– Oli ja varsinkin tuollaisen pelin jälkeen, joka oli tosi vaikea. Jaksettiin vain uskoa omaan tekemiseen. Islanti on todella hankala vastustaja meille, mutta meillä oli sydäntä voittaa tämä peli.
Huff piti lopussa myös mikin välityksellä puheen kotiyleisölle.
– Halusin pitää puheen lyhyenä ja kiittää vielä kerran. Upea viikko takana eikä sitä saa unohtaa, vaikka pelit ovat vielä kesken.
Lähde: SuomiKoris.com
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hienosti EM‑mitalipeleihin
- Severi Kaukiaisella vahva kausi Virossa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hävisivät Italialle – voittivat silti lohkonsa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Miesten universiadileiritys käyntiin tiiviillä tahdilla
- Suomen alle 16-vuotiaiden koripallomaajoukkueet valmiina PM-kisoihin