Kalle Koivunen ja Juuso Salmi pitävät Huiman värejä yllä Sudenpennuissa

Äänekosken Huimalla on takanaan rikas koripallohistoria ja edessään valoisa tulevaisuus. Uuden sukupolven edustajat kesän 2020 nuorten maajoukkueryhmässä ovat Kalle Koivunen ja Juuso Salmi.
Kun Suomen mittakaavalla Huima näkyy tasaisesti valtakunnan sarjoissa, niin kansainvälisillä kentillä edustus poikapuolella ovat olleet lähivuosina olleet Salmi ja Koivunen.
Molemmat valittiin erityisen kesän erityiseen nuorten maajoukkueryhmään, jonne on kerätty maajoukkuevalmentajien näkökulman mukaan pelaajat, joilla on parhaat mahdollisuudet pelata aikuisten maajoukkueessa lähivuosina.
Nuorten maajoukkueryhmällä on nyt kaksi leiriä takana ja kolmas edessä ensi viikolla.
– Mun mielestä hyvä meininki ja päästy treenaamaan kovaa. Siellä on just kolmen ikäluokan parhaimmisto, niin pääsee kehittyyn, kun pelaa hyviä pelaajia vastaan, Salmi sanoo Koripalloliiton verkkosivuilla.
– Hyvä meno ollut. Vähän erilainen kesä kuin yleensä, koska on useampi ikäluokka samalla leirillä. Tietysti harmittaa, kun ei ole EM-kisoja tiedossa, mutta onneksi PM-kisat pidetään näillä näkymin, Koivunen kertoo.
Maajoukkuekesä saa arvoisensa päätöksen Pohjoismaiden mestaruuskisoilla elokuussa 2020 Kisakalliossa. Molemmat pelaajat ovat tyrkyllä ikäluokkiensa PM-edustuksiin. Eikä Huiman puolelta mahdolliset edustajat jää pelkästään poikiin: tyttöpuolella nuorten maajoukkueryhmään on valittu Pinja Paananen (2004).
Poikien koko haastattelu on luettavissa täältä.
Lähde: Basket.fi
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- EuroCupissa kolme Susiladies-pelaajaa pudotuspeleihin
- Lauri Markkanen edelleen sivussa
- Elina Ariken ja Saga Ukkosen Texas Tech huippuiskussa NCAA:ssa
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Susijengiläisille onnistumisia Euroopan kentillä
- Utah Jazz voittoon ilman Lauri Markkasta
- Naisten koripallon EM-kisat Espoossa 2027
- Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen joukkueet jatkoon EuroCupissa
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Awak Kuier ja Helmi Tulonen iskussa Italiassa
- Utah Jazz voittoon ilman Lauri Markkasta
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Susijengiläisille onnistumisia Euroopan kentillä
- Lauri Markkanen edelleen sivussa
- Elina Ariken ja Saga Ukkosen Texas Tech huippuiskussa NCAA:ssa
- Naisten koripallon EM-kisat Espoossa 2027
- Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen joukkueet jatkoon EuroCupissa
- Susiladiesin Game Worn -pelipaidat huutokaupataan
- Lauri Markkasen huippuesitys ei riittänyt voittoon
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas