Jacob Grandison valmiina Susijengin haasteisiin

Jacob Grandison, 26, oli syksyllä valmistautumassa kauteen NBA:n kehitysliigassa (G League), kun alaraajavamma pakottikin hänet leikkauksen kautta sairaslomalle. Nyt näköpiirissä häämöttävät helmikuun EM-karsintaottelut Susijengin kanssa ja ”Slim Jake” on kuntoutuksensa huipennukseksi palannut Suomeen, omien sanojensa mukaan fyysisesti parhaassa kunnossaan pariin vuoteen ja henkisesti vahvempana kuin koskaan.
Grandison debytoi Susijengissä kesällä 2021, jolloin hän otti osaa joukkueen Okinawan harjoitusturnaukseen. MM-kisakesällä 2023, olympiakarsintakesänä 2024 ja niiden välisissä maajoukkueikkunoissa hän on vakiinnuttanut asemansa Susijengissä. Kun hän palasi viikko sitten Helsinkiin, hän kertoo olleensa kiitollisin mielin.
– Susijengin valmentajat pitävät minuun jatkuvasti yhteyttä, kysyvät kuulumisia ja kannustavat minua urallani. Olen ollut niin kauan pois kentiltä, että kun viime viikolla pääsin juoksemaan kenttää HBA-Märskyn kanssa, tunsin itseni todella energiseksi ja motivoituneeksi, hän kuvailee Koripalloliiton haastattelussa.
– Tämä on klisee, mutta Helsinki on jo minulle jonkinlainen koti kaukana kotoa. Muutamat unistanikin sijoittuvat jo Helsinkiin! Liikun täällä jo helposti omin nokkineni, tykkään käydä kokeilemassa eri ravintoloita, kävelen merenrannalla. Olen täällä hyvien ihmisten ympäröimänä hymy kasvoillani eikä minulla ole mitään hävittävää.
Grandison tiedostaa alkaneen vuoden 2025 historiallisuuden. Alkaneen EM-karsintaikkunan ottelut Serbiaa ja Tanskaa vastaan aloittavat pitkän tien, joka huipentuu loppukesällä Tampereen ja Riian EM-kisoihin.
– Olemme valmiit ja innoissamme, hän hymyilee.
– Olemme pelanneet aiemmin niin Serbiaa kuin Tanskaakin vastaan aiemmin ja tiedämme, mitä sieltä on tulossa. Lähdemme voittamaan kumpaakin ottelua ja otamme niistä kaiken irti matkallamme kohti EM-kotikisoja. Tästä on tulossa ainutlaatuinen vuosi.
Koko haastattelu on luettavissa täältä.
Lähde: Basket.fi
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Viljami Vartiaisen Weber State putosi kyydistä NCAA:ssa
- Lauri Markkanen pitkästä aikaa tositoimissa
- Edon Maxhuni Susijengin esityksistä: ”Meillä oli hyviä pelejä ja huonoja hetkiä”
- Awak Kuier ylsi tupla-tuplaan Italiassa
- Lauri Markkasen pelitauko vain jatkuu
- Miro Little ja Viljami Vartiainen latoivat kolmosia NCAA-kentillä
- Elina Aarnisalon UCLA:lle tappio Big Ten -lopputurnauksen kynnyksellä
- NCAA: March Madness lähestyy
- Sasu Salinin Cluj-Napoca Eurocupin puolivälieriin
- Edon Maxhuni iskussa Italiassa