Henrik Dettmann antaa kiitosta Euroopan mestaruuden taustavoimille

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen saavuttama Euroopan mestaruus on pitkän työn tulos, muistuttaa Koripalloliiton valmennuksen johtaja Henrik Dettmann.
Dettmann muistaa, että EM-mitali määriteltiin maajoukkuetoiminnan tavoitteeksi jo liittovaltuuston kokouksessa 2006. Dettmann jakaa erityistunnustukset menestyksestä ihmisille, jotka pyörittävät pelaajien ja joukkueiden jokapäiväistä arkea.
– Niin pitkässä puussa tällaisen urheilumenestyksen saavuttaminen on, että Euroopan mestaruuden voittaneet nuoret naiset eivät olleet syntyneetkään siinä kohdassa, kun jo suunnittelimme heidän maajoukkuevuosiaan joskus silloin, kun Markku Salmikivi oli Koripalloliiton toiminnanjohtaja, Dettmann toteaa Koripalloliiton sivuilla.
– Tämä ikäluokka paitsi piti kahdeksantoista vuotta sitten antamamme lupauksen, myös pisti paremmaksi hakemalla pelkän mitalin sijaan mestaruuden. Ehkäpä juuri ja juuri hyväksymme sen, että tällaisissa prosesseissa on lupa mennä välillä myös aikataulussa edelle.
Suomen juniorimaajoukkueiden arvokisamenestys viimeisen kahdeksantoista vuoden ajalta kertoo selkeää kieltään suomalaisen koripallon kehityksestä. Tässä ajassa niin poikien kuin tyttöjenkin maajoukkueet ovat nousseet B-divisioonan keskikastista EM-kisojen keskikastiin (tytöt) ja EM-kisojen alemman loppusarjan tasolle (pojat).
Jo käynnistyneestä seuraavasta kehitysharppauksesta kielivät puolestaan 16-vuotiaiden tyttöjen tämän kesän Euroopan mestaruuden lisäksi vuoden saman ikäluokan vuoden takainen neljäs sija, unohtamatta Suomen saalistamaa pronssimitalia Chengdun universiadeissa kesällä 2023.
– On syytä antaa koko suomalaiselle koripalloväelle suuri sudenhalaus siitä, että he ovat sitoutuneet pitkäjänteiseen työhön ja mahdollistaneet suomalaisen koripallokulttuurin muutoksen ja kehittämisen. Pelaajien arjesta vastaavat valmentajat ja heidän taustallaan puurtavat seurojen toimihenkilöt ovat onnistuneet tässä todella hienosti, Dettmann ylistää.
– Mitalin voittaminen ei ole muutaman kymmenen, eikä edes muutaman sadan, vaan jopa tuhansien ihmisten yhteenlasketun tsempin tulos.
Lähde: Basket.fi
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Severi Kaukiainen johdatti Kalev/Cramon voittoon
- Roosa Lehtorannan Saarlouis vahvana Saksassa
- Lauri Markkanen taas sivussa
- Elsa Lemmilän Ohio State ja Henna Sandvikin Indiana myös NCAA:n lopputurnaukseen
- Mustapha Amzilin ja Eemeli Yalahon joukkueet NCAA:n lopputurnaukseen
- Tuukka Kotti päätti uransa niukkaan tappioon
- Tuukka Kotti ripustaa tossunsa naulaan
- Lauri Markkasen Utah Jazzille kymmenes tappio putkeen
- Lauri Markkanen heitti 16 pinnaa, Utah Jazz hävisi
- Elina Aarnisalon UCLA ja Janette Aarnion South Florida juhlivat NCAA:ssa