Federiko Federiko saanut yhä enemmän vastuuta Texas Techin riveissä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Viime viikon keskiviikkona Texas Tech päihitti kotikentällään DePaulin 62-76 (37-38).
Federiko lyötiin aloitusviisikkoon ensimmäistä kertaa tällä kaudella, kun Rekolan Urheilijoiden kasvatti väänsi tilastoikseen 8 pistettä, viisi levypalloa ja yhden riiston 31 minuutin peliajalla.
Yalaho pelasi penkiltä 9 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi kolme pistettä ja yhden levypallon. Yalaholle kyseessä oli hänen kautensa toinen peli. Hän oli sivussa Texas Techin ensimmäiset kuusi ottelua loukkaantumisen takia.
Sunnuntaina Texas Tech kohtasi 22. sijalle rankatun Texas A&M:n, joka osoittautui paremmaksi numeroin 72-67 (34-31).
Federiko oli toistamiseen joukkueensa aloitusviisikossa ja keräsi tilastoriviinsä 7 pistettä, 6 levypalloa, kaksi syöttöä ja neljä riistoa 26 minuutissa.
Yalaho pelasi vaihdosta 16 minuuttia tilastoiden kaksi pistettä, kolme levypalloa, kolme syöttöä ja yhden riiston.
Lähde: Basket.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hävisivät Italialle – voittivat silti lohkonsa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Miesten universiadileiritys käyntiin tiiviillä tahdilla
- Suomen alle 16-vuotiaiden koripallomaajoukkueet valmiina PM-kisoihin
- Olivier Nkamhoua jatkaa uraansa Italian pääsarjassa
- Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München nousi takaa-ajajasta Saksan mestariksi