EM-kotikisojen 2025 pelipäivät selvillä

Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) on määrittänyt alkulohkot koripallon EM-kisojen 2025 järjestäjämaille. Suomessa ja Tampereen Nokia Arenalla pelataan kisojen B-lohko, jonka pelit käynnistyvät 27.8.2025. Myös lohkon muut pelipäivät ovat selvillä.
Aiemmissa jaetuissa EM-kisoissa lohkot on määritelty vasta lohkoarvontojen yhteydessä, joka seuraavien EM-kisojen osalta olisi tarkoittanut kevättä 2025. Suomen aloitteesta lohkojen määritys tehtiin jo nyt.
EM-kisojen 2025 yhden alkulohkon sekä pudotuspelit järjestävä Riika (Latvia) isännöi lohkoa A. Samassa rytmissä pelit etenevät Tampereella pelattavassa B-lohkossa. Tampereella ja Riiassa pallo heitetään ilmaan keskiviikkona 27.8.2025. Päivää myöhemmin ottelunsa aloittavat Kyprosin Limassolissa pelattava C-lohko ja D-lohko, jonka järjestää Puolan Katowice.
FIBA Euroopan tuore hallitus päätti kokouksessaan myös lisätä EM-kisoihin yhden välipäivän lisää 2025 ja kaksi vuoden 2029 turnaukseen. Usean maan liitot sekä FIBA:n kilpailukomissio ehdottivat muutosta pelaajien terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi.
Susijengin EM-kisapelien alkamisajat sekä vastustajat selviävät myöhemmin. Karsinnat kohti EM-kisoja 2025 käynnistyvät helmikuussa 2024.
Pelipäivät EM-kotikisoissa 2025 Tampereella
Keskiviikko 27.8.2025
Perjantai 29.8.2025
Lauantai 30.8.2025
Maanantai 1.9.2025
Keskiviikko 3.9.2025
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Vuoden 2029 miesten EM-kisojen isännät on valittu
- Remu Raitanen Susijengistä – ”Kilpailu on erittäin kovaa”
- Awak Kuierin Venezia hävisi ratkaisevan finaalin
- Hall of Fame -kunniagalleriaan neljä uutta legendaa
- Taru Tuukkanen ja Lassi Nikkarinen valittiin Korisliigan Vuoden pelaajiksi
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- Susijengillä mielenkiitoinen arpa MM-karsinnoissa
- Roosa Lehtoranta suuntaa katseensa kesään Susiladiesin kanssa
- Susijengillä jännittävä päivä tiistaina
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja