EM-kotikisoihin myyty yli 50 000 lippua!

Elo-syyskuussa Helsinki Arenalla pelattavan koripallon EM-kisojen (FIBA EuroBasket 2017) alkulohkon otteluiden lipunmyynnissä on ylitetty merkittävä rajapyykki.
Vaikka kisojen alkuun on vielä viisi kuukautta, lippuja on myyty jo yli 50 000 kappaletta ja Susijengin otteluissa osa lippukategorioista on myyty loppuun.
EM-ottelut pelataan Helsingissä päivittäin kahdessa sessiossa. Päivän ensimmäisen session ohjelmassa on kaksi ottelua. Toisen session muodostaa aina isäntämaa Suomen ottelu. Susijengi avaa turnauksensa 31. elokuuta hallitsevaa MM- ja EM-pronssimitalisti Ranskaa vastaan.
Lauantaina 2.9. pelattavan Suomen ja Slovenian välisen ottelun täyttöaste on jo tässä vaiheessa 90 prosenttia Helsinki Arenan kokonaiskapasiteetista. Lisäksi jokaisesta Susijengin ottelusta neloskategorian liput on myyty loppuun ja kolmoskategoriaa on saatavilla enää rajallisesti.
Yhteensä lippuja Helsingin EM-peleihin on lunastettu jo yli 50 000 kappaletta, vaikka kisojen alkuun on vielä vajaat 150 päivää.
– Suomalaiset korisfanit ovat jälleen osoittaneet suuruutensa sekä koripallon merkityksen suomalaiselle urheilulle – viisi kuukautta ennen kisoja 50 000 myytyä lippua on huikea saavutus, iloitsee Suomen EM-kisaorganisaation pääsihteeri Ari Tammivaara.
Lähde: Tiedote
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Naisten korissarjat saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Suomalaisjoukkue lähtee e-koripallon MM-kisoihin
- Susiladiesin karsintapäivät tiedossa
- Awak Kuier huippuvireessä WNBA:ssa
- Susiladies kovaan EM-karsintalohkoon
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Suomalaisjoukkue lähtee e-koripallon MM-kisoihin
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Susiladiesin karsintapäivät tiedossa
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Kisakallioon
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Awak Kuier huippuvireessä WNBA:ssa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa