Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari
Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.
Aarnisalon Kangoeroes Mechelen pääsi juhlistamaan kolmatta peräkkäistä tuplamestaruuttaan. Aiemmin Kangoeroes oli saanut taskuunsa cup-pokaalin ja nyt se sinetöi Belgian liigan mestaruudella. Finaalisarjassa kaatui Castors Braine suoraan 2-0.
Ensimmäisessä finaalissa Kangoeroes oli selkeästi parempi numeroin 61-43 (34-20). Aarnisalo kuului joukkueensa parhaimmistoon 15 pisteen, kahden levypallon, kahden syötön ja kahden riiston tilastoilla.
Kauden viimeiseksi jääneessä ottelussaan se joutui tiukemmille kuin kertaakaan muun kauden aikana kotimaan peleissä, mutta puristi 70-67 (43-34)-voiton. Aarnisalo petasi mestaruusjuhlia 11 pisteellä, viidellä levypallolla, syötöllä ja riistolla.
Saksan Bundesliigassa Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies pääsevät taistelemaan mestaruudesta, kun se selvitti tiensä mestaruuteen. Keltern joutui kuitenkin uurastamaan viisi peliä ennen finaalipaikan varmistumista.
Keltern oli voittanut kaksi ensimmäistä kotipeliään, mutta Hannover tasasi puntit viemällä ensin kolmannen pelin nimiinsä ja sen jälkeen se kuittasi neljännestä pelistä 64-59 (20-33)-voiton. Koskimies nappasi kaksi levypalloa ja Lehtoranta ei pelannut.
Keltern sai ratkaisevan viidennen välierän kotikentälleen eikä jättänyt kotietua hyödyntämättä voitettuaan selvästi 69-51 (38-28). Lehtoranta ei ollut kokoonpanossa, mutta Koskimies sai kaksi merkintää piste-, levypallo- sekä syöttösarakkeisiin ja nappasi yhden riiston.
Finaalissa Keltern saa vastaansa ALBA Berliinin, joka päätti Anissa Poundsin Lions Hallen kauden. Lions oli hävinnyt kaksi ensimmäistä peliä vieraskentällä ja pystyi pistämään tiukasti hanttiin kolmannessa, mutta taipui lopulta 65-68 (35-32). Pounds kantoi kortensa kekoon seitsemällä pisteellä, neljällä levypallolla, kolmella syötöllä ja kahdella riistolla.
Pounds tilastoi kauden keskiarvoikseen 8,2 pistettä, 3,7 levypalloa ja 2,2 syöttöä.
Finaalit saatiin loppuviikosta käyntiin ja pelit starttasivat heti tasaisissa merkeissä.
Ensimmäisessä ALBA oli vahvempi voittaen 69-49 (39-14). Koskimies oli tarkkakätisenä heittäen yhdeksän pistettä ja otti vielä yhden levypallon. Lehtoranta palasi tositoimiin tilastoiden kaksi pistettä, kaksi levypalloa, kaksi syöttöä ja riiston.
Toisessa finaalissa Keltern makseli kalavelkoja lähes samoin numeroin, kun se ryöväsi kotiedun itselleen 68-47 (37-18)-voitolla. Koskimiehelle kertyi tällä kertaa viisi pistettä ja viisi levypalloa ja Lehtoranta täytteli omaa riviään neljällä pisteellä, levypallolla, syötöllä ja kahdella riistolla.
Seuraavat kaksi finaalia pelataan Kelternin kotikentällä.
Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins hävisi niukasti Luleå Basketille välieräsarjan 2-3 ja jäi ulos finaaleista.
Norrköping ja Luleå lähtivät viikkoon molempien voitettua yksi ottelu. Luleå siirtyi otteluparissa johtoon, kun se voitti kolmannen pelin kotikentällään 80-73 (41-33) Pelanderin nostaessa yhdeksän pistettä ja napatessa neljä levypalloa.
Dolphins tasoitti finaalisarjan selkä seinää vasten ja siirsi ratkaisun kotikentälleen voitettuaan neljännen pelin 88-72 (33-35). Pelander pussitti molemmat pelitilanneheittonsa ja keräsi yhteensä neljä pistettä ja 10 levypalloa, syötön ja riiston.
Norrköping sai ratkaisevan viidennen välierän kotikentälleen, mutta joutui taipumaan kirvelevästi 73-76 (42-43). Tällä kertaa Pelander kerrytti tilastojaan seitsemällä pisteellä, viidellä levypallolla, riistolla ja torjunnalla.
Pelander lukeutui koko kauden Norrköpingin avainpelaajiin ja kauden tilastoikseen hän kasasi 9,9 pistettä ja 6,5 levypalloa.
Awak Kuier pääsi juhlimaan Italian Serie A1:n runkosarjan voittoa, kun Reyer Venezia kaatoi runkosarjan päätöskierroksen ottelussa Roman 79-55 (48-27). Kuier tilastoi 11 pisteen ja 12 levypallon tupla-tuplan täyttäen tilastojaan myös kahdella syötöllä, riistolla ja kolmella torjunnalla.
Venezia ja Roma iskevät yhteen myös puolivälierissä.
Helmi Tulosen Sanga Milano taisteli kunniakkaasti Schiota vastaan, mutta joutui lopulta taipumaan sarjakakkoselle 72-87 (42-42). Tulonen kasasi neljä pistettä ja kolme levypalloa. Milano jatkaa kauttaan playout-peleissä, joissa se taistelee sarjapaikastaan. Milano kohtaa Brixian.
Espanjan liigassa Marianne Kalinin ja Anniina Äijäsen Ferrol eteni hienosti pudotuspeleihin. Ferrol oli ennen viimeistä kierrosta tasapisteissä Ensinon ja Gernika Bizkaian kanssa sijoilla 8-10. Ferrol hoiteli omassa ottelussaan Estudiantesin 71-63 (47-30) ja samaan aikaan Ensino ja Gernika Bizkaia hävisivät omat ottelunsa, joten Ferrol kiilasi kymmenenneltä sijalta kahdeksanneksi.
Kalin tilastoi ottelussa kolme levypalloa ja kaksi riistoa, kun taas Äijänen sai tililleen kaksi pistettä ja torjunnan. Ferrol kohtaa puolivälierissä runkosarjan voittaneen Avenidan.
Lotta-Maj Lahtisen kausi puolestaan päättyi 60-74 (26-45)-tappioon Sedis Basquetin hävitessä kotonaan Valencialle. Lahtiselle kirjattiin kaksi levypalloa, syöttö ja riisto. Sedis Basquet jäi Espanjan liigassa lopulta sijalle 11, mutta EuroCupissa se selvitti tiensä hienosti 16 parhaan joukkoon.
Lahtinen tilastoi debyyttikaudellaan ulkomailla keskiarvoikseen 5,4 pistettä, 2,4 levypalloa, 1,7 syöttöä ja 1,0 riistoa 20,5 minuutin peliajalla. EuroCupissa tilastot myötäilivät Espanjan liigaa (5,7/1,9/1,5/0,7).
Lähde: Basket.fi
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Miesten Korisliiga käyntiin perjantaina
- Carl Lindbom lyö koripallotossut naulaan
- Naisten Korisliiga käyntiin
- Maaotteluiden supermarraskuu tulossa
- Miesten Korisliigaan uusi johtoryhmä
- Awak Kuier hyvässä vireessä kauden avauksessa
- Sara Bejedi loisti Euroliiga-karsinnoissa
- Erotuomarilegenda Jorma Ovaska on poissa
- Nuorisovalmennusseminaarissa kovan tason puhujia
- Awak Kuier MVP Italian Super cupin voitossa