Elias Valtonen valmis EM-karsintojen haasteisiin

Elias Valtosen, 21, ensiesiintymisestä Susijengi-ympyröissä on kohta jo kaksi vuotta, mutta virallista arvokisa- tai arvokisakarsintaottelua ei Euran Veivin kasvatti ole vielä ansioluetteloonsa kirjannut. Viime kesän Viro-otteluissa taitojaan väläytelleen Valtosen katse onkin nyt tiiviisti EM-karsintojen Georgia- ja Serbia-mittelöissä.
Susijengiin Valtonen kutsuttiin ensimmäisen kerran helmikuun 2018 MM-karsintaikkunaan vasta abiturientti-ikäisenä nuorukaisena. Vaikka kentälle asti Valtonen ei Islantia ja Bulgariaa vastaan päässyt, muistelee hän noita kahden vuoden takaisia päiviä lämmöllä.
– Olen kiitollinen, että pääsin mukaan ja sain vetää viikon ajan treeneissä maan parhaiden pelaajien kanssa. Yhden leirityksen jälkeen olikin paljon helpompi lähteä Susijengin mukaan seuraavalla kerralla, Valtonen toteaa Koripalloliiton verkkosivuilla.
Seuraava susikomennus koitti kesällä 2019, jolloin Valtonen merkkautti runsaat 15 minuuttia ottelua kohden otteluissa MM-kisoihin valmistautuneita Venäjää, Serbiaa ja Liettuaa vastaan. Viime kesän Viro-maaotteluiden myötä Valtonen kokee olevansa nyt valmis auttamaan Susijengiä myös virallisissa EM-karsintamatseissa.
– Näitä karsintoja varten on pitkään treenattu ja kaikki kesän pelaaminenkin tähtäsi juuri näihin peleihin. Lähden kentälle pelaamaan omaa peliä ja tekemään samoja juttuja mitä Viro-matseissa, mutta vielä terävämmin.
Asetelma EM-karsintaikkunassa onkin mielenkiintoinen, kun Viro-maaotteluissa kunnostautunut nuori jaosto Valtosesta Henri Kantoseen ja Edon Maxhuniin saa rinnalleen kaiken nähneet susikonkarit Jamar Wilsonista Sasu Saliniin ja Shawn Huffiin.
– Eiköhän vanhemmat herrat pysy rutiinilla pelissä mukana. Se tuo meille hyvän kombon rytmitystä ja vauhtia, kun jengissä on kokeneempia ja vähemmän kokeneita pelaajia, Valtonen virnistää.
Susijengi kohtaa EM-karsintakuplassa lauantaina 28.11. Georgian klo 19.30 ja maanantaina 30.11. Serbian klo 19.00.
Lähde: Basket.fi
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Reyer Venezian Awak Kuier kuritti entistä seuraansa
- Koripallomaajoukkueille uusi yhteistyökumppani
- Koripallo esillä Urheilugaalan ehdokkuuksissa
- Lotta-Maj Lahtinen: ”Maajoukkueikkunasta jäi ihan sairaan positiiviset tunnelmat”
- Alexander Madsen liekeissä Mestarien liigassa
- NCAA:n suomalaisjoukkue Texas Tech voittoputkessa
- Jussi Laaksolle avausvoitto Saksassa
- Miro Littlen Baylor jatkaa voittamattomana
- Severi Kaukiainen vaihtaa BC Kalev/Cramon paitaan
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball jatkaa vahvasti
- Koripallomaajoukkueille uusi yhteistyökumppani
- Alexander Madsen liekeissä Mestarien liigassa
- Koripallo esillä Urheilugaalan ehdokkuuksissa
- NCAA:n suomalaisjoukkue Texas Tech voittoputkessa
- Jussi Laaksolle avausvoitto Saksassa
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Miro Littlen Baylor jatkaa voittamattomana
- Lotta-Maj Lahtinen: ”Maajoukkueikkunasta jäi ihan sairaan positiiviset tunnelmat”
- Severi Kaukiainen vaihtaa BC Kalev/Cramon paitaan
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball jatkaa vahvasti