Edon Maxhunin ja Daniel Dolencin kaudet päätökseen
Ranskassa ja Espanjassa saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikon aikana. Edon Maxhunin ja Daniel Dolencin kaudet puolestaan tulivat päätökseen.
Ranskassa Paris Basketballin ennätyksellinen 25 ottelun voittoputki katkesi hieman yllättäen, kun se hävisi puolivälierien avauksessa Cholet’lle kotonaan 81-91 (41-46). Mikael Jantusen riville kirjattiin neljä levypalloa ja syöttö.
Toisessa puolivälierässä Paris Basketball piti kautensa elossa ja tasoitti otteluparin selvällä 90-72 (40-37)-voitolla. Jantunen ei ollut tällä kertaa kokoonpanossa.
Välieräpaikkaan vaaditaan kaksi voittoa.
Edon Maxhunin ja Le Portelin kausi päättyi Monacon käsittelyssä, kun runkosarjan voittaja oli vahvempi suoraan otteluvoitoin 2-0.
Ensimmäisessä puolivälierässä Le Portel pisti Monacolle hyvin hanttiin, mutta taipui lopulta 78-85 (36-53). Maxhuni operoi tehokkaasti 10 pisteellä, seitsemällä syötöllä ja riistolla.
Le Portel ei pystynyt kotonaan pistämään hanttiin, vaan Monaco oli selvästi vahvempi 101-70 (47-37). Maxhuni tilastoi tällä kertaa kahdeksan pistettä, kaksi syöttöä ja riiston.
Vaikka Le Portelin kausi päättyi puolivälieriin, niin joukkueen kausi oli kokonaiskuvassa menestys. Kyseessä oli toinen kerta seuran historiassa, kun eteni Ranskan liigan pudotuspeleihin. Edellisen kerran se onnistui kaudella 2016-17.
Myös Maxhunin kausi oli onnistunut, sillä hän tilastoi kauden keskiarvoikseen 10,5 pistettä, 1,3 levypalloa ja 4,0 syöttöä nauttien isoa vastuuta joukkueen riveissä.
Espanjassa Teneriffa taisteli Barcelonaa vastaan puolivälieräavauksessa, mutta hävisi lopulta vieraskentällä 86-96 (46-50). Sasu Salin jäi ottelussa ilman tehomerkintöjä.
Daniel Dolencin kausi Mazeikiain kanssa tuli päätökseen, kun se hävisi toistamiseen Zalgirisille Liettuan liigan puolivälierissä. Euroliigajoukkue vei toisen pelin nimiinsä 76-58 (40-36) ja puolivälieräsarjan suoraan 2-0. Dolencille kirjattiin ottelussa kaksi levypalloa.
Ensimmäistä kauttaan Liettuassa pelannut Dolenc merkkautti kauden keskiarvoikseen 4,5 pistettä ja 2,0 levypalloa. Joukkueessa pelasi myös Henri Kantonen, jonka kausi loppui kesken loukkaantumisen takia. Kantonen tilastoi keskiarvoikseen 6,8 pistettä, 2,8 levypalloa ja 2,3 syöttöä.
Italian Serie A1:ssa runkosarjan voittaja Virtus Bologna näytti jo seilaavan kohti välieriä voitettuaan Tortonan kahdessa ensimmäisessä pelissä. Sen jälkeen Tortona tasasi puntit kotikentällään.
Bologna oli voittanut ensimmäisen pelinsä ja nousi voiton päähän välieräpaikasta, kun Lassi Tuovin apuvalmentama miehistö otti kotonaan 83-77 (32-30)-voiton.
Tortona ei kuitenkaan luovuttanut, vaan voitti otteluparin kaksi seuraavaa peliä kotikentällään. Tortona kavensi ensin voittamalla 91-81 (43-34) ja tasoitti otteluparin voitettuaan neljännen pelin 82-75 (43-37).
Ottelupari on nyt tilanteessa 2-2 ja välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Lähde: Basket.fi
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Lauri Markkanen hyvässä vireessä
- Mestarijoukkue BC Nokialla hieno yleisömäärä kauden avauksessa
- Miesten Korisliiga käyntiin perjantaina
- Carl Lindbom lyö koripallotossut naulaan
- Naisten Korisliiga käyntiin
- Maaotteluiden supermarraskuu tulossa
- Miesten Korisliigaan uusi johtoryhmä
- Awak Kuier hyvässä vireessä kauden avauksessa
- Sara Bejedi loisti Euroliiga-karsinnoissa
- Erotuomarilegenda Jorma Ovaska on poissa