Espanjan koripalloliigassa pelaava Barcelona on hankkinut kesän aikana riveihinsä kovia nimiä kuten Adam Hangan, Thomas Heurtelin, Adrien Moermanin, Rakim Sandersin ja Kevin Seraphinin. Samalla ovet ovat käyneet myös tiheään toiseen suuntaan, mutta Suomen maajoukkueen runkopelaajan Petteri Koposen asema ei kesän siirtojen aikana horjunut.

– Seura ilmoitti minulle jo aikaisessa vaiheessa, että luottoa löytyy ja he olivat tyytyväisiä viime kauteen, toisen kautensa Blaugranassa aloittava Koponen kertoi Koripalloliiton sivuilla.

Koponen on tyytyväinen uusiin tulokkaisiin. Barcelona pelaa Espanjan ACB-liigan lisäksi myös Euroliigaa, joten pelaajat joutuvat kovan rasituksen alle, kun pelejä on viikossa 2-3.

– On hyvä, että materiaali on laaja ja kaikkia tullaan varmasti tarvitsemaan kauden aikana. Meillä on hyvä joukkue, jossa on paljon potentiaalia ja meillä on kaikki edellytykset menestyä tällä kaudella.

Pelaajiston lisäksi Barcelonassa kävi tuuletus valmennuspuolella, kun Sito Alonso korvasi Georgios Bartzokasin joukkueen penkin päässä. Koposen mukaan Alonso on tuonut uudet kuviot joukkueen pelaamiseen.

– Peli on nyt hyvin erilaista kuin viime kaudella. Erilaisia settejä ja optioita on paljon ja vähän aikaa menee niiden opettelussa. Tässä on vielä vähän hukassa, Koponen naurahtaa.

Maajoukkueessa Koponen on totuttu näkemään organisoimassa Susijengin hyökkäyspelaamista, mutta Barcelonassa vastuuta pelinrakentelussa on vähemmän.

– Pelaan kakkospaikalla ja olen aika puhtaasti heittäjä. Aika vähän on ainakin tähän mennessä tullut oltua pallon kanssa.

Barcelonan viime kausi oli iso pettymys. Katalonialaisjoukkue jäi runkosarjassa kuudenneksi ja noutaja tuli pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Valencian toimesta. Euroliigassakin matka päättyi ennen pudotuspelejä. Tälle kaudella Koponen toivoo parempaa.

– Näen, että meillä on mahdollisuudet menestyä molemmissa kilpailuissa. Meidän täytyy vain pystyä pelaamaan yhtenäisesti joukkueena.

Barcelona aloittaa kautensa perjantaina kohtaamalla vieraskentällä Baskonian.