Antti Kanervon jatko vielä auki
Kuva: Juha Tamminen
Kahdeksan Korisliigassa vietetyn kauden jälkeen Susijengin Antti Kanervo kokeili tasoaan viime kaudella ulkomailla – hyvällä menestyksellä. Kanervo pelasi Ranskan ProB-liigassa Chorale de Roannen riveissä.
Vastuuta tuli keskimäärin 23 minuuttia ottelua kohden ja pistekeskiarvoksi muodostui 9,2 pistettä. Nilkkavamma päätti kauden ennen loppua, mutta se ei pudottanut Kanervon mieltä matalaksi.
– Alkuun otti oman aikansa tottua, mutta joulun jälkeen alkoi kulkea ja olen ihan tyytyväinen. Jos olisin heittänyt paremmin, niin numerot näyttäisivät tietysti hieman paremmilta. Se, mitä pohdin ennen tänne tuloa oli, että miten pärjään puolustuksessa ja fysiikassa eikä niiden puolelta ollut mitään ongelmaa, Kanervo kertoi Basket.fi -sivustolle.
Kanervolla oli ranskalaisseuran kanssa vuoden sopimus. Jatkosuunnitelmat ovat vielä auki.
– Huomasin pärjääväni, mutta on vielä vaikea sanoa eteenpäin. Itse harjoituksista kyllä tykkäsin, mutta isommat erot ovat sitten taktisella puolella.
– Ei minulla mitään Ranskassa jatkamista vastaan olisi. Elämä meni oikein kivasti eikä sen suhteen ollut ongelmia. En tiedä vielä jatkosta ja katsellaan vielä. Tämä oli hyvä ja tasokas sarja, mutta katsellaan rauhassa, Kanervo sanoi Basket.fi -sivustolle.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Veera Pirttinen liittyy Manchester Basketballin riveihin
- Lauri Markkasella ja Utah Jazzilla vaikea ilta Minnesotassa
- Detroit pysäytti Utahin – Lauri Markkasen 25 pistettä eivät riittäneet
- Susijengin ja Ranskan MM-karsintakamppailu on loppuunmyyty
- Mustapha Amzil vauhdissa eurokentillä
- Lauri Markkanen tehokas, mutta Utah jäi Charlotten jalkoihin
- Kaksi koripallohetkeä ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi
- Utah Jazz taipui – Lauri Markkanen upotti 33 pistettä
- Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu leireille Kisakallioon
- Lauri Markkanen upotti 32 pistettä – tappio