Annukka Willstedt kelpo vireessä NCAA:ssa

Espanjalaissuomalainen Annukka Willstedt oli edellisviikolla kovassa vireessä A&M-Corpus Christin riveissä Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa. Willstedt nakutti perjantaina 11 pistettä ja lauantaina hurjat 25 pistettä.
Perjantaina A&M-Corpus Christi ei kyennyt pysäyttämään Denverin kolmosrallia, kun 19 kolmen pisteen heittoa säkittänyt Denver nappasi voiton 65-87 (41-44).
Espanjassa koripallokasvatuksensa saanut, mutta yhteensä 23 nuorten maaottelua Suomen paidassa pelannut, Willstedt tilastoi 11 pistettä, kaksi levypalloa, yhden syötön ja kaksi riistoa 32 minuutissa aloitusviisikossa.
Lauantaina Willstedt äityi hurjaan heittovireeseen, mutta se ei tällä kertaa riittänyt, kun A&M-Corpus Christi hävisi Tulanelle 81-71 (35-35).
Tulokaskauttaan pelaava Willstedt heitti 25 pistettä, noukki kuusi levypalloa, jakoi kaksi syöttöä ja riisti kolmesti 34 minuutissa. Kaaren takaa Willstedt syttyi ilmiliekkeihin, kun hänen kolmosensa upposivat 7/8.
Willstedt on tällä kaudella heittänyt 12,5 pistettä ottelua kohden kuudessa ottelussa. Yli kaksinumeroisiin pistelukemiin hän on yltänyt neljässä edellisottelussa.
Lähde: Basket.fi
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- EuroCupissa kolme Susiladies-pelaajaa pudotuspeleihin
- Lauri Markkanen edelleen sivussa
- Elina Ariken ja Saga Ukkosen Texas Tech huippuiskussa NCAA:ssa
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Susijengiläisille onnistumisia Euroopan kentillä
- Utah Jazz voittoon ilman Lauri Markkasta
- Naisten koripallon EM-kisat Espoossa 2027
- Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen joukkueet jatkoon EuroCupissa
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Awak Kuier ja Helmi Tulonen iskussa Italiassa
- Utah Jazz voittoon ilman Lauri Markkasta
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Susijengiläisille onnistumisia Euroopan kentillä
- Lauri Markkanen edelleen sivussa
- Elina Ariken ja Saga Ukkosen Texas Tech huippuiskussa NCAA:ssa
- Naisten koripallon EM-kisat Espoossa 2027
- Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen joukkueet jatkoon EuroCupissa
- Susiladiesin Game Worn -pelipaidat huutokaupataan
- Lauri Markkasen huippuesitys ei riittänyt voittoon
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas