Annika Holopaisella vaiherikas vuosi
Kuva: Juha Tamminen
Islannin liigan korikuningattaruuden voittaneen Annika Holopaisen kauteen mahtui paljon käänteitä. Holopainen teki kovia tehoja sarjassa, mutta samaan aikaan kautta varjostivat pitkät tauot sekä joukkueen heikko menestys.
Koronapandemia leimasi Islannin kautta, sillä kauden aikana sarja oli pariin otteeseen tauolla. Syksyllä tauko venyi parin kuukauden mittaiseksi ja keväälläkin oli kuukauden paussi.
– Syksyllä oli ensimmäinen sulku ja maajoukkuetauon jälkeen tulin takaisin Suomeen treenaamaan moneksi viikoksi. Minulla oli siinä myös pieni loukkaantuminen silloin. Kevään tauolla saimme sentään treenata, mutta ilman kontaktia. Oli kropalle vaikeaa, kun pelasimme pääasiassa kahdesti viikossa ja pitkän tauon jälkeen piti mennä taas täysiä ja pelata isoja minuutteja. Todella mielenkiintoinen, erilainen ja vaikea kausi, Holopainen kertoo Koripalloliiton sivuilla.
Holopaisen joukkueelle KR:lle kausi oli vaikea, sillä se sijoittui sarjassa viimeiseksi voitettuaan vain kaksi peliä.
– Eihän se ole helppoa, kun joukkue voittaa kauden aikana vain kaksi peliä. Tunnen menneeni kuitenkin pelaajana, johtajana ja erityisesti hyökkäyspelaamisessa eteenpäin, Holopainen kertaa kautta.
– Meillä oli todella nuori ja kokematon joukkue. Sitten valmentaja, joka oli yksi syy miksi tulin tänne, sai myös potkut ja myös pelaajia vaihtui. Tietyllä tapaa koko homma oli aivan farssi eikä ollut helppo kausi, Holopainen jatkaa.
Holopaiselle kausi oli henkilökohtaisesti menestys, sillä hän voitti sarjan korikuningattaruuden 25,9 pisteen keskiarvolla. Lisäksi keskiarvoihin tilastoitiin 9,3 levypalloa ja 1,6 syöttöä. Holopainen oli aina vastustajan papereissa merkitty isolla ja hänen kimpussaan oli useimmiten useampi puolustaja.
Koko haastattelu on luettavissa täältä.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin