Alexander Madsen juhlapelin kynnyksellä

Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on 50. aikuisten maaottelunsa kynnyksellä. Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa pelannut Susijengin sisäpuolustuksen lukko siirtyy uudelle kymmenluvulle oivallisessa tilanteessa – hänellä on selkeä käsitys pelillisestä identiteetistään ja runsaasti nälkää.
Ensimmäisen miesten maaottelunsa ”Mädi” muistaa edelleen kuin eilisen päivän.
-Oltiin kesällä 2015 harjoitusturnauksessa Koperissa ja pelattiin Sloveniaa vastaan. Pääsin ihan lopussa muutamaksi minuutiksi kentälle ja heitin layupin ohi. Jäi pistetili avaamatta, hän hymähtää Koripalloliiton sivuilla.
Vielä ikimuistoisempi on Madsenin ensimmäinen kotiottelu seuraavana kesänä. Susijengi kohtasi 6. elokuuta 2016 Hartwall Arenalla Saksan, ja Madsen pääsi jo varhain kentälle ison pään pelaajien virhevaikeuksien vuoksi.
-Meillä oli niin paljon miehiä pöytäkirjassa, ettei mun nimi mahtunut edes tulostaululle. Ja sitten heitin 17 pinnaa kahteentoista minuuttiin. Pääsin toteuttamaan Susijengissä täsmälleen samoja asioita, mitä oltiin tehty Kouvojen kanssa edellisellä kaudella. Mikäs siinä upottaessa.
Koko haastattelu löytyy täältä.
Lähde: Basket.fi
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Susijengiläisille onnistumisia Euroopan kentillä
- Utah Jazz voittoon ilman Lauri Markkasta
- Naisten koripallon EM-kisat Espoossa 2027
- Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen joukkueet jatkoon EuroCupissa
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Awak Kuier ja Helmi Tulonen iskussa Italiassa
- Alex Murphy voitokas Espanjan suomalaiskohtaamisessa
- Lauri Markkasen huippuesitys ei riittänyt voittoon
- Susiladiesin Game Worn -pelipaidat huutokaupataan