Äiti muistelee – Markkasten perheen pojilla järjetön ruokahalu: kerralla 99 lihapullaa!

Riikka Markkanen on kasvattanut kolme poikaa, joista yksi on Susijengin supertähti Lauri, toinen Huuhkajien eli jalkapallomaajoukkueen hyökkääjä Eero ja kolmas nuorten maajoukkuetasolla aikoinaan koripalloa pelannut Miika. Riikka Markkanen antoi Kodin Kuvalehden haastattelussa seitsemän vinkkiä siihen, miten tukea urheilevaa lasta.
Jutun voi lukea kokonaisuudessaan täältä.
Yksi silmäänpistävä pointti Riikka Markkasen vinkeissä oli ruoanlaitto. Kohdasta ”varaudu kokkaamaan” selviää, että Markkasten pojilla oli aivan uskomaton ruokahalu.
– Jos perheessä on urheilevia lapsia, vanhempien tai jommankumman heistä on oltava valmis pyörittämään arkea. Meillä arjesta vastasin enemmän minä, sillä lasten isä Pekka teki tuolloin matkatyötä.
– Kolmen kasvavan, pitkähkön pojan ruokkimisessa oli melkoinen homma. Koulussa pojat söivät yhden lämpimän ruuan, mutta koulun jälkeen tein heille joka päivä kaksi lämmintä ateriaa. Useimmiten kokkasin makaronilaatikkoa, mureketta, pastaa, pataruokia tai lasagnea. Ripettäkään ei koskaan jäänyt pakkaseen.
– Päivätyönäni työskentelin lastenhoitajana. Kerran pyöräytin työpäivän jälkeen tasan 99 lihapullaa. Kun pojat tulivat koulusta, he söivät ne kaikki. Jokainen söi siis noin 33 lihapullaa, yhdellä aterialla, Riikka Markkanen kertoi KK:lle.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mikael Jantunen voitti Ranskan cupin
- Jacob Grandisonille 13 pistettä FIBA Europe Cupin finaalissa
- Alle 15-vuotiaiden maajoukkueet kokoontuvat Kisakallioon toukokuussa
- Susijengin Olivier Nkamhoua mukana järjestämässä koripalloleiriä Kameruniin
- Roosa Lehtoranta taistelee Saksan mestaruudesta
- Susiladies-pelaajien kausia päätökseen Unkarissa ja Espanjassa
- Elina Aarnisalo vaihtaa North Carolinan vahvuuteen
- Koripallon EM-kotikisoihin myyty jo hurja määrä lippuja
- Lauri Markkasen katse jo Susijengin kesässä
- Mikael Jantunen johdatti Paris Basketballin Euroliigan pudotuspeleihin